—

Äiti ja poika ovat neuvolassa. Neuvolan täti pyytää lasta näyttämään värejä, joita hän luettelee. Poika miettii aina värin nimen kuullessaan, hymyilee leveästi ja näyttää väriä, joka yleensä ei ole se, mitä pyydettiin. Täti kysyy äidiltä: ”Pelleileekö tämä lapsi minun kanssani?”

—

Normaali värinäkökyky edellyttää, että kaikki kolme silmän verkkokalvon tappisoluryhmää eli vihreää, punaista ja sinistä näkevät tappisolut tai tarkemmin niiden pigmentit toimivat normaalisti. Mikäli sekä punaiset että vihreät tappisolut näkevät jollain aallonpituusalueella värin yhtä voimakkaana, puhutaan värinäkökyvyn poikkeamasta. Tällöin värihavainto ei ole täydellinen. Jos kuitenkin yksi tappisoluryhmistä ei toimi lainkaan, yleensä vihreä tai punainen, niin silloin värihavainnot muuttuvat suurella alueella näkyvän valon spektriä. Tämä ominaisuus on miespuolisesta väestöstä noin kahdella prosentilla. Mutta vaikka joillakin on tämä ominaisuus, arkipäivään sillä on yllättävän vähän vaikutusta.

Joihinkin ammatteihin ei suositella kouluttautumista, jos värihavainnoissa on poikkeamia, ja jotkut ammatit ovat lain mukaan poissuljettuja: normaali värinäkö vaaditaan lentäjiltä ja lennonjohtajilta, rautateillä veturinkuljettajilta ja liikenneturvallisuustehtävissä työskenteleviltä, merimiehiltä kansitehtävissä sekä poliiseilta. Tosin esimerkiksi poliiseilla vähäiset poikkeamat voidaan sallia. Lisäksi oppilaitosten ovet voivat sulkeutua vakavasti värisokeilta sellaisten ammattien osalta, joissa ollaan ammatillisesti tekemisissä suoraan värien kanssa. Esimerkiksi sähkö- ja teleasentajaksi, prosessiteollisuuden valvojaksi sekä maalariksi, graafiseksi suunnittelijaksi, painajaksi tai vaikkapa kosmetologiksi hakeutuvalla tulisi olla normaali värinäkö.Nykyisin vaihtoehtona on usein digijulkaisut, jotka on tuotettu nimenomaan sähköiseen ympäristöön. Niiden käytettävyys on viimeisten 10 vuoden aikana parantunut paljon, ja yleensä nykypäivän digijulkaisut skaalautuvat automaattisesti erilaisille laitteille – tai tarkemmin sanottuna ovat responsiivisia eli mukautuvasti reagoivia. Sen lisäksi löytyy iso joukko erilaisia some-alustoja, joilla aikakauslehti voi toimia.

—

Äiti viisivuotiaan pojan kanssa viimeisellä neuvolakäynnillä, jolloin värihavaintojen ja värien nimien pitäisi alkaa olla vakiintuneita. Katsellaan värejä, eivätkä vastaukset oikein tahdo osua paikalleen. Seuraa kysymys:  ”Ettekö te ole lainkaan opettanut lapselle värejä kotona?”

—

Mikäli lapsella on vakava värinäkökyvyn puute, hän ei mitenkään voi auttaa itseään oppimaan värejä oikein, koska hän yksinkertaisesti näkee ne eri tavalla. Yhteiskunta sen sijaan voi tehdä monia asioita. Esimerkiksi liikennevalojen vihreää ja punaista voidaan muuttaa helpommin erottuviksi, tietokonetyöhön on mahdollista valita vaikkapa Windowsin helppokäyttötoiminnoista värien erottuvuutta parantavia asetuksia, infografiikassa voidaan suunnittelussa ottaa näkökyvyn poikkeamat tehokkaasti huomioon, ja jopa metsästäjien liivit on muutettu punaisista oransseiksi, jotta näkökyky ei estä niiden tärkeää turvallisuutta varmistavaa funktiota.

Yksi vaikeimpia tehtäviä niille, joilla vihreät tai punaiset tappisolut eivät toimi lainkaan, on esimerkiksi puolukoiden poimiminen. Siinä värien kontrastit ja muotojen samankaltaisuus – pyöreät marjat ja pyöreät lehtien reunat – asettuvat niin, että erottaminen on hankalaa. Tutkimusten mukaan tällaisilla henkilöillä voi kuitenkin olla erittäin tarkka yksityiskohtien erottelu- ja hahmotuskyky erityisesti kellertävän ruskeanharmaissa niin sanotuissa khakiväreissä. He pystyvät havainnoimaan muotojen erottamistarkkuutensa avulla esimerkiksi armeijan käyttämien niin kutsuttujen camouflage-naamiointivärien peittämiä kohteita, joita normaalinäkökykyiset eivät kykene näkemaan.

—

Miten ihmeessä teidän lapsenne on värisokea, vaikka teillä molemmilla on normaali värinäkökyky?

—

Terminä sana värisokeus (engl. colorblind) on huono, sillä vaikka on vaikeakin värinäön puute, henkilö kuitenkin näkee värejä. Mutta termiä on lyhyenä helppo käyttää, ja se on erityisesti englanninkielisessä kontekstissa yleisessä käytössä. Värinäön heikkoudet tai puutteet siirtyvät geneettisesti yleensä isältä tyttären kautta tämän pojalle. Ilmiö johtuu siitä, että viherpunanäkökykyyn liittyvät perintötekijät sijaitsevat X-kromosomissa. Tällöin usein molemmilla värisokean lapsen vanhemmilla on siis normaali värinäkökyky, mutta äiti on kantaja eli hänen toisessa X-kromosomissaan on virhe. Erikoinen ilmiö on vielä se, että joskus värisokean pojan äidillä voi olla supervärinäkökyky, eli äiti pystyy erottamaan värisävyjä selvästi enemmän kuin normaalin värinäkökyvyn omaava henkilö.

Voiko värinäköön liittyviä heikkouksia parantaa?

Nykyisin markkinoilla on useita värinäkökykyä parantavien silmälasien tai piilolasien toimittajia. Mikäli kyse on poikkeamasta viherpuna-alueella, näyttäisi siltä, että erikoislaseista olisi ainakin jonkin verran etua. Myös erilaisia tietokone- tai matkapuhelinsovelluksia voidaan käyttää apuna. Jos kyse kuitenkin on vakavasta ongelmasta, esimerkiksi jos yksi tappisoluryhmä ei lainkaan toimi, keinot ovat olleet tähän asti vähissä. Tulevaisuudessa geeniterapia voi mahdollisesti tuoda tähänkin ratkaisun. Tätä menetelmää on jo testattu muutamien sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka eivät ole nähneet lainkaan värejä toisin sanoen, joiden näköhavainto on koostunut pelkästään harmaan sävyistä. 

———————————-

Blogimerkinnän kirjoittaja DI Hannu Saarnilehto toimii Painovoimaa-hankkeen projektipäällikkönä Metropoliassa. Kirjoitus on syntynyt tehtäessä printtimedian opintoihin liittyvää värinhallinnan ja värierottelun opintojaksoa. Lue tarkemmin aiheesta Värinäkö-artikkelijulkaisusta, Värinäkökyvystä ja sen poikkeamista -artikkelista. 

Voiko värinäköön liittyviä heikkouksia parantaa?